Internet tiedotusvälineiden kynsissä

Katselen lehtihyllyä. "Marika ja Jukka eroavat", kertoo eräs lehti minulle aivan tuntemattomista ihmisistä. "Huumeet tappavat Helsingissä", "Julkkisten tulot" ja "Suuri juoruliite", jatkaa lehti otsikointiaan. Äkkiä pysähdyn lukemaan tarkemmin: "Internet levittää lapsipornoa." Kiinnostuneena harkitsen lehden ostamista. Tämähän on sensaatio!

Usein julkisuutta saa parhaiten, mikäli on tapahtunut jotakin kielteistä. Esimerkiksi Suomen pisin kilpapurjehdus Course Kemi ei yleensä ylitä valtakunnallista uutiskynnystä, mutta jos myrskyisällä merellä joku putoaa veneestä aaltojen vietäväksi, kerrotaan harrastuksen vaarallisuudesta pääaiheena. Lehdet voivat kirjoittaa perättömiä tietoja, jos vain lisäävät otsikon loppuun kysymysmerkin. Laittamalla kanteen otsikon "Ahtisaari kuollut?" lehti myy todella hyvin.

Maailmanlaajuinen tietoverkkojen yhteenliittymä Internet sai noin kuukausi sitten runsaasti negatiivista julkisuutta. Tiedotusvälineet uutisoivat suurella kohulla lapsipornokuvista, jotka leviävät suomalaisen solmukoneen kautta. Useat arvostetutkin tiedonlähteet sortuivat levittämään perättömiä tietoja Internetin toiminnasta.

Ensimmäisiä kannanottajia olivat lehdet. Dagens Nyheteristä tiedot kulkeutuivat iltapäivälehdille, jotka lisäsivät keittoon omat mausteensa. Ilmeisesti suurimman lukijamäärän saavutti Helsingin Sanomien artikkeli, jossa kerrottiin laajasti Internetistä ja erityisesti sen lieveilmiöistä. Pian mukaan tuli myös televisio. Yleisradion ja MTV:n uutisissa kerrottiin lapsipornosta. Internetistä oli tullut mediatapahtuma.

Yhteen ääneen tiedotusvälineet vaativat tarkkaa valvontaa tietoverkkoihin. Pahimmat vastustajat halusivat Internetin kieltämistä Suomessa. Tietoverkkoja ei nähty postin ja puhelimen kaltaisena välineenä, jossa verkko vain siirtää käyttäjien antamaa tietoa paikasta toiseen. Internet oli kaiken pahan lähde. Tietokoneen käyttäjistä, entisistä edistyksellisistä ihmisistä, oli tullut rikollisia.

Toisenlaiset mielipiteet tulivat esiin Internetin sisällä. Kun tieto viestimien toiminnasta levisi, käyttäjät toimivat, kuin he olisivat muodostaneet oman valtion, jonka alueelle olisi hyökätty. Yhteistuumin kirjoitettiin yleisönosastokirjoituksia ja kumottiin vääriä väittämiä. Kävipä syytetyn solmukoneen omistajakin pitkän vaitiolon jälkeen kiittämässä tukijoitaan. Verkon vapaa yhteishenki tuntui toimivan.

Tiedotusvälineiden suurhyökkäys Internetiä vastaan johti tutkintapyyntöön. Solmukoneen ylläpitäjä pyysi poliisia selvittämään, oliko hänen anonyymipalvelunsa toiminnassa jotain laitonta. Palvelun avulla on mahdollista lähettää viestejä nimettömänä. Poliisi takavarikoi henkilötietojen salaukseen käytetyt laitteet ja siten ilmeisestikin toimi vastoin perustuslain antamaa tieto- ja intimiteettisuojaa. Tiedotusvälineet näyttivät voittaneen.

Itse asiassa Internetin lapsiporno uutisaiheena ei ollut kovin ihmeellinen, mutta sen käsittely teki siitä mediatapahtuman. Tietoverkoissa ei ole juurikaan selväsi lapsipornoksi tunnistettavia kuvia, vaikka niistä kerrottiinkin. Lisäksi täytyy huomata, että normaalin postin välityksellä liikkuu hyvinkin raakaa materiaalia. Loppujen lopuksi, kun kohu laantui, huomattiin, ettei tiedotusvälineiden väitteillä ollut todellisuuspohjaa: uutisoinnin kohteena olleet epätarkat otokset oli lähetetty Englannista.

Erityisesti lehdet tuntuivat mielellään leimaavan Internetin tiedonvälityskanavaksi, josta kannattaa pysyä erossa. Julkaistuja tietoja ei haluttukaan tarkistaa, vaan artikkeleita kirjoittivat toimittajat, jotka eivät olleet koskaan käyneetkään tietoverkoissa. Ihmisille välittyi hyvin mustavalkoinen kuva Internetin käyttäjien henkisestä tasosta. Ehkäpä vanhoilla medioilla on pelko omasta tulevaisuudestaan, sillä tietokoneiden on ennustettu vievän ainakin lehtien aseman uutislähteenä.

Uutisoinnin kielteinen asenne ei vahvistanut myönteistä Suomi-kuvaa maailmalla. Päinvastoin se osoitti meidän olevan edelläkävijöitä tietoverkkoihin pohjautuvassa yhteiskunnassa - negatiivisessa mielessä. Internetin rajoittamatonta toimintaa, mielipiteen vapautta ja tietosuojaa oli ensimmäistä kertaa loukattu. Vain vähän aikaisemmin oli presidentti Martti Ahtisaari liittynyt verkon käyttäjäksi, ja nyt jo tiedotusvälineet tekivät Internetistä alamaailman kohtauspaikan.

Julkisuus toi mukanaan kuitenkin yhden Internetin kannalta myönteisen asian: päättäjät pysähtyivät ajattelemaan, miten laki suhtautuu tietoverkkoihin. Selvää säännöstöä toiminnalle ei ole. Lähin vertailukohde saattaa olla puhelin, vaikka verkoilla on lisäksi selviä julkisen tiedotusvälineen piirteitä. Vahinko vain, että sääntöjä joudutaan laatimaan asiallisen julkisen keskustelun sijasta oikeussaleissa, sillä viestimien aiheuttaman paineen alla tehdyt hätäiset toimenpiteet aiheuttivat kanteluita.

Ilmeisesti ihmiset haluavat sensaatioita seurauksista välittämättä. Joskus tuntuu, että tiedotusvälineet ovat kuin pikkulapsia peuhaamassa hiekkalaatikossa. Hiekan heitteleminen on mukavaa niin kauan, kuin muruja ei saa omiin silmiinsä. Vasta vahingon sattuessa huomaa menneensä liian pitkälle. Väittäisinkin, että lapsipornosta keskusteleminen tapahtui Internetissä mallikkaammin kuin perinteisissä tiedotusvälineissä. Tietoverkoissa voi ainakin olla kriittinen ja vaikuttaa itse tiedon tasoon. Hiekastakin voi rakentaa komean linnan sen sijaan, että vahingoittaisi sillä toisia. Internetin hiekkalinna ei murtunut tiedotusvälineiden kynsissä.

© Henrik Hedberg 1995

Ylioppilaskirjoitusaine

Otsikkoaineen johdatuksessa pyydettiin kuvailemaan jotain viimeaikaista mediatapahtumaa. Vuoden 1995 keväällä jylläsi juuri Internetin pedofiilikeskustelu vaiheessa, jossa Helsingiusta yritettiin saada pölkylle. Aihevalinta oli siis ahkeralle nettaajalle ilmeinen.

Arvostelu: Komea ja tasapainoinen; 95 pistettä: reilu, selvä laudatur.

Kirjoitus on luettavissa myös Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Äidinkielen opettajain liiton julkaisemassa vuoden 1995 Ylioppilasaineita-kokoelmasta, johon pääsi 35 keväällä kirjoitettua valioainetta.